10 syytä miettiä IT ulkoistamista kumppanille

10 syytä miettiä IT ulkoistamista kumppanille

Nykyaikaisessa liiketoiminnassa IT-ympäristö on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa yrityksen toiminnan sujuvuuteen ja kilpailukykyyn. Monesti käytetään paljon aikaa laitehankintoihin sekä siihen että palveluita tuotetaan itse tai niitä ostetaan useasta paikasta, IT-kumppanina toteutamme ratkaisut tavalla, jossa yritys voi keskittyä omaan osaamisalueeseensa ja me toimitamme laitteet ja palvelut käyttövalmiina.

IT-palveluiden ulkoistaminen tuottaa yleensä kustannussäästöjä, kunhan se suunnitellaan oikein. Usein haasteena on, että on useita kumppaneita tai sitten sattumanvaraisesti ostetaan yksi laite tai palvelu tuolta ja toinen taas toisesta paikasta. Näissä tapauksissa, kun pääsemme yhdessä suunnittelemaan ja käymään läpi nykyiset IT-kulut, huomataankin, että on jäänyt vanhoja palveluita olemaan, joita ei edes käytetä. Suosittelemme että käymme jo tarjousvaiheessa aiemmat IT-kustannukset läpi, koska kokemuksella osaamme sanoa, mikä on juuri teidän liiketoimintaanne järkevää ja mitä ei ehkä kannata tehdä.

Tässä artikkelissa käsittelemme 10 syytä, miksi IT-ulkoistaminen voi olla yrityksellesi järkevä valinta.

1. Kustannussäästöt ilman suuria investointeja

Leasing on usein fiksuin ratkaisu, jos halutaan välttää isompia kertainvestointeja laitteisiin. Myös elinkaaren, kustannusten sekä kirjanpidon kannalta leasing on hyvä vaihtoehto. Me käytämme HelppoIT:llä leasing-kumppani Grenke Leasingiä, joka on pitkään toiminut Suomen IT-markkinassa ja on hyvin tunnettu ja luotettava kumppani rahoituspuolella. Laiteleasingin etuna ovat myös ennakoitavat kustannukset: voidaan helposti laskea, mitä esimerkiksi uuden työntekijän kone, puhelin yms maksaa per kk.

2. Ajansäästö ja keskittyminen ydinliiketoimintaan

Monesti IT:tä hoitaa oman toimen ohella jotain toista työnkuvaa suorittava henkilö, jolloin IT:tä saatetaan ajatella ns. pakollisena asiana miettimättä, miten se vaikuttaa yrityksen liiketoimintaan kokonaisuudessaan.

Ulkoistamalla IT:n meille yritys voi keskittyä siihen, missä se on paras – omaan ydinliiketoimintaansa. HelppoIT voi hoitaa kaiken IT-tuesta laitehankintoihin, varmuuskopioinnista tietoturvaan sekä laitehallintaan.


3. Useita ammattilaisia käytössäsi

Yrityksen IT – ja mitä se oikeasti vaatii?

IT-ympäristön toiminta vaatii monenlaista osaamista, etenkin kun nykyään lähes kaikki toimialat käyttävät teknisiä palveluita jossain määrin.

Me HelppoIT:llä tarjoamme palveluratkaisuja, joissa koko henkilökuntamme on teidän käytössänne ja asiakkuutta mietitään kokonaisuutena. Meillä on mahdollisuus tuottaa palveluita monenlaisiin yritysympäristöihin, koska olemme sertifioituneet niin ohjelmistotaloille (esim. Apple, Microsoft, Kaseya, Acronis) kuten myös useille laitevalmistajille (Lenovo, HP, Apple, Dell), joiden palvelut ovat kauttamme teidän käytössänne. Olemme erikoistuneet sekaverkko-osaajiksi, joissa on sekä Windows- että Apple-laitteita.

4. Joustavuus ja skaalautuvuus

IT-ympäristön skaalautuvuus yrityksen muutosten yhteydessä on tärkeää. Meillä palvelut on suunniteltu alusta alkaen niin, että niitä voidaan skaalata ja budjetoida todella helposti tilanteen muuttuessa. Palvelumme, leasing-rahoitusta lukuun ottamatta, ovat kuukausiveloitteisia, joten palveluiden lisääminen tai vähentäminen on todella yksinkertaista ja etukäteen tiedätte mitä mikäkin maksaa. Kuukausiveloitteiset palvelut sekä rahoitusratkaisut helpottavat yrityksen rekrytointeja sekä muita muutoksia, kun rahaa ei tarvitse sitoa hetkellisesti suuriin investointeihin.


5. Vähemmän huolta laitehankinnoista ja -ylläpidosta

IT-laitteiston hankinta ja ylläpito on aikaa vievä prosessi. Me HelppoIT:llä voimme auttaa yritystä tekemään oikeat hankintapäätökset sekä hoitamaan laitteiden ja ohjelmistojen ylläpidon. Tämä koskee sekä Microsoft että Apple ympäristöjä, jolloin yritys voi keskittyä liiketoimintaan ilman huolia teknologisista haasteista. Haemme myös asiakkaille mikäli mahdollsita aina erikoishinnoittelun laitevalmistajalta tuotteille. Asiakas ei voi itse hakea erikoishinnoittelua joten hyvin todennäköisesti pystymme tarjoamaan laitteet parempaan hintaan kuin itse ostamalla.

Keskittämällä laitehankinnat yhteenpaikkaan helpottaa myös mahdollisissa ongelma / takuu tilanteissa kun ei tarvise miettiä mistähän tämänkin oli ostettu, soitto vain omalle myyjälle ja hän hoitaa asian eteenpäin.

6. Parempi tietoturva

Tietoturvauhkat ovat jatkuvasti kasvussa, ja yritysten on tärkeää suojata tietonsa tehokkaasti.

Suunnittelemme ja toteutamme eritasoisia tietoturvaratkaisuja aina pk-yritysten ratkaisuista turvaluokiteltuihin ratkaisuihin, joten kokemusta erilaisista ympäristöistä on paljon.

Tietoturva on tällä hetkellä ja nykymaailmantilanteessa yrityksen tärkeimpiä asioita. Ilman kunnossa olevaa tietoturvaa yrittäjä tai asiakas ei voi nukkua öitään rauhassa. Tietoturva on hyvin laaja käsite ja se pitää aina suhteuttaa yrityksen liiketoimintaan – Liian raskaita ratkaisuja ei kannata tehdä, mikäli niille ei ole tarvetta, mutta myöskään ei voi mennä sieltä mistä aita on matalin.

7. Tekninen tuki valtakunnallisesti / ennaltaehkäisevä tukipalvelu

IT-ongelmat harvoin tulevat silloin, kun niille on sopiva aika. Tämän takia oikein tehty IT ei ole vain tulipalojen sammuttamista, jossa reagoidaan vasta ongelmien ilmetessä, vaan etukäteen mietittyjä ratkaisuja, joilla valvotaan laitteiden ja ohjelmistojen toimintaa. Olemme usein nähneet ongelman jo ennen kuin käyttäjä itse huomaa sen. Jos mahdollista, teemme korjaavat toimenpiteet taustalla, mutta aina se ei ole mahdollista, jolloin olemme yhteydessä käyttäjään ja autamme puhelimitse tai etänä.

HelppoIT:llä pystymme tarjoamaan valtakunnallisen IT-tuen paikan päälle G30-ketjun kautta, johon kuulumme. Nykyään kuitenkin noin yli 80 % ongelmista pystytään ratkaisemaan etänä, mikäli käyttäjän kone on verkossa.


8. Pysy ajantasalla teknologisista trendeistä

Mikäli yritys hoitaa IT:n itse, on hyvin vaikeaa pysyä mukana alan muutoksissa sekä reagoida niiden asettamiin vaatimuksiin niin teknisellä kuin tietoturvatasolla.

Me seuraamme jatkuvasti teknologian kehitystä ja kouluttaudumme säännöllisesti, jotta voimme palvella asiakasyrityksiämme koko ajan paremmin.

Kerromme asiakkaalle, kun jokin uusi ratkaisu on parempi kuin aiempi. Tällä tavalla varmistamme, että asiakkailla on aina käytössään ajanmukaiset ratkaisut.


9. Riskien hallinta

IT-kumppani ottaa vastuulleen riskien hallinnan, koska olemme siihen erikoistuneet.

Meille on ensiarvoisen tärkeää, että asiakkaan liiketoiminta ei keskeydy sen vuoksi, että jokin tekninen ratkaisu ei toimi tai ole ajantasalla. Toki on tilanteita, kuten fyysisen valokuidun vaurio operaattorilla tai laiterikot, joihin emme voi vaikuttaa. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin hyvin harvinaisia, ja niidenkin varalta voidaan käyttää varapalveluita, jotta toiminta jatkuu. Tämä riippuu liiketoiminnan kriittisyydestä joka mietitään jokaisen asiakkaan kanssa erikseen.

Riskien hallintaan liittyy oleellisesti myös varmuuskopiointi. Monesti luullaan, että pilvipalvelut kuten Office 365 tai Google Workspace ovat varmuuskopioituja – näin ei ole. Molemmat sovellusvalmistajat suosittelevat kolmannen osapuolen varmuuskopiointiratkaisuja, joihin tiedot siirretään turvaan. Me tuotamme varmuuskopiointipalvelut Suomessa omissa konesaleissamme sekä osan ostamme tunnetuilta valmistajilta jotka täyttävät varmasti kaikki normit, tämän vuoksi pystymme reagoimaan asiakkaan ongelmatilanteisiin nopeasti ja palauttamaan tiedostot jopa saman päivän aikana, jotta liiketoimintakatkos jää mahdollisimman lyhyeksi.

On yrityksiä, jotka varmuuskopioivat – ja on yrityksiä, jotka tulevat varmuuskopioimaan.


10. Nopeampi käyttöönotto ja päivitykset

IT-palvelujen ja -ratkaisujen käyttöönotto ja päivitykset voivat olla monimutkaisia ja aikaa vieviä. Me HelppoIT:llä nimemme mukaisesti pystymme tekemään siitä asiakkaalle helppoa. Laitteiden käyttöönotto voidaan toteuttaa suoraan pilvipalveluratkaisuilla, jolloin asiakas vain kirjautuu sisään ja kone alkaa asentumaan. Tai mikäli käytössä on erikoisempia sovelluksia, voimme rakentaa koneen aina käyttäjäkohtaisesti.


11. Ota rohkeasti yhteyttä

Mikäli harkitset IT-ulkoistamista, ota yhteyttä myyntiimme – autamme mielellämme rakentamaan teille parhaan mahdollisen IT-ratkaisun. Ensimmäinen kartoituskäynti on meillä aina ilmainen.

 

Viimeisimmät blogit

Tämä osio ei tällä hetkellä sisällä sisältöä. Lisää sisältöä tähän osioon käyttämällä sivupalkkia.